Kultapossukerho -olisinpa minäkin siellä!
Kultapossukerho -olisinpa minäkin siellä!

Menneellä viikolla maamme laatujournalismi nosti syleilyynsä maailman neljänneksi vanhimman keskuspankin kokeneemman virkamieskaartin eläkejärjestelyt. Kultapossukerho oli napakka osoitus siitä, että klikkimiehellä on tuloskausi auki.

Julkaisu paljasti taas kerran herrojen irstaat metkut. Matopurkin kantta raottamalla tupsahti ilmoille paljon kiihkeää mielipahaa, jonka epä-evankeliumia yhtyivät ylistämään monet oikeamielisyyteensä rakastuneet digisaarnamiehet. Syyllistäminen vaikutti kieltämättä pintapuolisesti oikeutetulta.

Asiaa jonkun verran mietittyäni, virkamiehen matalammassa eläkeiässä voi olla myös tässä tilanteessa loogisesti järkeä. Meidän pitää ensin päästä kuitenkin näkemään suomalaisia liikkeellä pitävän voiman -kateuden- yli. Esitän alla kaksi pääkohtaa väitteeni tukemiseksi.

1. SUOMESSA ON PALJON NUORIA TYÖTTÖMIÄ JA VAKAALLE TYÖURALLE PÄÄSEMINEN ON MONILLE VAIKEAA.

Niinpä:

Miksi pidämme vanhempaa virkamieskuntaa väkisin töissä, kun olisi nuorempia, joiden pitäisi päästä ja jotka haluaisivat töihin?

Lisäksi, käsitykseni mukaan ja nopeasti järkeiltynä kaikki maksavat kyllä ainakin teoriassa oman eläkkeensä (palkastaan -vai?), mutta virkamies huonosti omaa palkkaansa – se maksetaan tietenkin veroista. Julkisella puolella palvelusvuodet tekevät tyypillisesti myös tehtävänsä:

Millaiset ovatkaan vuosikymmeniä virassa olleen henkilön palkkakustannukset ja muut kumuloituneet luontaisedut suhteessa juuri työelämään astuneen vastaaviin?

Kokemusta ei tietty ole mielekästä näiden uraelinkaaren päiden välillä verrata, mutta ehkäpä kovaa vauhtia muuttuvassa maailmassa tilanne tasoittuu nopeasti, lyhyehkölläkin työkokemuksella puhuttaessa relevantista kokemuksesta.

Härskisti yleistäen myös muuntautumiskyky sekä vaikkapa digitaidot  ovat monesti vanhemmassa työvoimassa huonot. Jotkut ovat kaiken kukkuraksi vuosikymmenien itsensä laiminlyönnin seurauksena fyysisesti sairauslomalta toiselle synkkänä pinnistäviä raunioita. Heikoissa kantimissa oleva kuppi vuotaa helposti yli. Niinpä:

Kuinka tuottelias on raskautuneeksi itsensä ajanut, henkisesti työuransa luovuttanut virkamies?

Lohduksi mainittakoon kuitenkin; asenne ratkaisee, ei ikä.

2. PALJON KAIVATTU MUUTOS JA DIGILOIKKA JULKISELLA SEKTORILLA TULEE VASTA, KUN VÄKI VAIHTUU.

Ihmistä ajaa tietenkin omat intressit, WIIFMjoten:

Kukapa sahaisi tietoisesti oksaa, jonka päällä istuu – ihan vaan solidaarisuuden ja muiden edun takia?

Minä vastaan tähän: Ei kukaan.

On toki paljon muutakin. Esimerkiksi julkisella sektorilla virkavuodet merkitsevät ainakin hallinnossa paljon ja organisaatiokaaviossa edetään tyypillisesti siististi jonossa. Valtaa on myös työyhteisön jäsenien välille muodostunut sitkos, joka voi saada aikaan päätöksenteossa ihmeellisiä vääristymiä. Jos haluaa pysyä urakehityksen hitaasti liikkuvassa jonossa, on strategisesti fiksumpaa vältellä vaikeita, epäsuosittuja päätöksiä.

Muutosten edellä sisäisten, pinttyneiden valtarakenteiden on murruttava. Tuo murtuminen vaatii monesti tai ainakin helpottuu poistamalla konservatiivisia vastarintapesäkkeitä yhtälöstä.

Tähän lisättäköön julkisen sektorin työsopimusten luonne ja kompensaatiomallien staattisuus. Saadaan aikaan virkamiehen ethos. Sen mukaan riskinotto ja erinomaisuuden tavoittelu ei virkamiehenä kannata. Syy on yksinkertainen: ajurina ei ole kepin vastapainoksi minkäänlaista porkkanaa.

Niinpä lopulta:

Annetaanko kultapossukerhojen kuitenkin vaan olla?

Ollaan iloisia työsuhteidensa suosimien puolesta ja toivotaan, että nämä poikkeukselliset edut tuovat saajilleen onnellisen elämän. Ehkä se onni säteilee meille itsellemme vielä takaisin – joku vaikka tervehtii reippaasti rapussa!